Kuniklö, päättäväinen pieni lumikenkäjänis (osa 1 / 2)

Joulupukin kylän ympärillä asuu monia eläimiä, ja yksi näistä eläimistä on lumikenkäjänis, Kuniklö. Se näyttää aivan samalta kuin muutkin perheensä jäsenet: sillä on mantelinmuotoiset korvat, kaksi suurta lumikengänmuotoista takatassua (jotka ovat hyvät lumihyppelyyn) ja nykivän oloinen nenä, joka ei ole koskaan liikkumatta. Kylmempinä kuukausina sen turkki on kirkkaanvalkoinen talviturkki, mutta se muuttuu, kun sää lämpenee, ja sillä on suklaanruskea turkki.

Kuniklön lempipuuhaa oli istua keittiön läheisyydessä pieni nenä nykien haistella sisältä tulevia herkullisia tuoksuja. Se on aina ollut niin utelias, mitä kylälle ruokaa laittaneet tontut puuhasivat. Hän kiipesi keittiön ikkunalle, jota Kapunki-tontut pitivät auki raitista ilmaa varten, ja hän heilutti lahjakasta nenäänsä selvittääkseen jokaisen ainesosan tuoksun, ainesosien yhdistelmät ja yrittäen painaa mieleensä eri makujen tuoksut.

Kuuntelemalla heidän keskustelujaan Kuniklö oli oppinut tuntemaan joitakin haltioita nimeltä, erityisesti Gordotin, kylän pääkokin. Mutta hän oli liian ujo esittäytyäkseen. Hän olisi kovasti halunnut päästä keittiöihin auttamaan, mutta entä jos tontut eivät halunneet häntä sinne? Hän pelkäsi liikaa, että kokit häätäisivät hänet pois, joten hän tyytyi katselemaan heitä hieman piilossa ikkunalaudalta.

Eräänä päivänä kaikki muuttui, kun Kuniklö, joka seurasi tilannetta tavalliselta paikaltaan ikkunalaudalta, kuuli Gordotin rähisevän keittiössä aivan järkyttyneenä. Pupu nykäisi korviaan ja hyppäsi lähemmäs ikkunaa, joka oli auki jäniksen kokoisen raon, kuunnellakseen paremmin.

"Kaikki on pilalla!" Gordot huusi. "Jos en saa tähän reseptiin Hehkuvia kevätkukintoja, rouva Joulupukki pettyy pahasti. Se on hänen lempiruokansa tähän aikaan vuodesta! Sienet itävät vasta ensimmäisestä sadekuurosta, mutta en ehdi koskaan löytää niitä ennen huomista suurta illallista." Gordot näytti kauhean pettyneeltä ja väsyneeltä. "Mikä sääli!" Hän huokaisi, kun hän riisui esiliinansa ja sammutti surullisena valon, päättyen iltapäiväksi.

Kuniklö tiesi, että Hehkuvat kevätkukinnot ovat sieniä, jotka kasvavat vain Joulupukin kylää ympäröivissä lumotuissa metsissä. Ne muistuttavat paljon vaahtokarkkeja ja maistuvat myös niiltä, mutta niissä on ripoteltu hehkuvia, rapeita karkkikärkiä ja keskellä tahmeaa suklaata. Ne ovat todella herkullisia! Ei ihme, että rouva Joulupukki rakasti niitä. Ne saattavat kuitenkin olla harvinaisia, sillä ne kasvavat vain tiettyjen vaikeasti löydettävien puiden alla metsässä.

Silloin hän sai idean... hän löytäisi puuttuvan ainesosan itse!

Pikkujänis lähti päättäväisesti auttamaan Gordotia ja lähti metsään etsimään. Yhä syvemmälle ja syvemmälle se hyppäsi, nenä nykien koko ajan, etsien tarkkaan näiden herkullisten ja harvinaisten sienien hehkuvia latvoja. Iltapäivä kului kuin siivillä, Kuniklö oli melko väsynyt ja päätti levätä hetken valtavan kuusen juurien välissä.

Aurinko hämärtyi nopeasti, ja hän alkoi epäillä: "Mikä hölmö jänis minä olenkaan!" hän ajatteli. 'Kuinka hölmöä minulta olikaan ajatella, että voisin auttaa tonttuja vain käyttämällä nenääni. Koko sen ajan, kun olen haistellut Gordotin keittiön ruokia, en ole tainnut oppia mitään!'

Hän oli jo melkein itkemässä, kun yhtäkkiä hänen yläpuolellaan olevista oksista putosi käpy suoraan pienen jäniksen kasvojen eteen ja säikäytti sen niin, että se syöksyi karkuun ja piiloutui pensaaseen. Hänen sydämensä hakkasi kovaa, mutta muutaman syvän hengenvedon jälkeen hän rauhoittui, ja hänen nenäänsä alkoi nykiä jonkin tutun tuoksu.

Unohtaen pimeyden, Kuniklö ryhtyi haistelemaan ja seurasi tuoksua, kunnes tajusi tehneensä sen! Hän oli löytänyt laikun isoja, mehukkaita Hehkuvia kevätversoja, ja hän voisi pelastaa päivän!

Hän keräsi koriinsa niin paljon sieniä kuin pystyi ja alkoi jäljittää jälkiään takaisin ulos metsästä. Kun hän palasi kylään, kaikki olivat jo nukkumassa. "Hyvä niin", Kuniklö ajatteli itsekseen, "voin jättää sienet keittiöön, eikä kukaan huomaa, että se olin minä".

Ensimmäistä kertaa ikinä pikku jänis hiipi keittiön ikkunasta sisään sen sijaan, että olisi vain istunut ulkona. Onneksi ikkuna oli vielä auki, mutta sen täytyi silti kiemurrella ja puristella hiukan päästäkseen sisälle.

Sisälle päästyään se jähmettyi hetkeksi täysin liikkumattomaksi. Tämä johtui siitä, että se halusi olla varma, että se oli yksin... mutta myös siitä, että se oli niin vaikuttunut siitä, että se oli vihdoin sisällä lempipaikassaan!

Kapunki-keittiö oli sisältä vielä kiiltävämpi ja kauniimpi kuin ulkoa. Kuniklön silmät olivat yhtä suuret ja pyöreät kuin hyllyille pinotut lautaset, kun hän otti ihanan näyn vastaan. Hänellä oli niin suuri houkutus penkoa ja tutkia paikkoja, mutta aikaa ei ollut.

Hän löysi paikan tiskipöydältä Gordotin suosikkisekoituskulhon vierestä ja jätti sinne Hehkuvat kevätkukinnot. Joulupukin pääkokki olisi aamulla niin onnellinen!

Kun tämä hyvä teko oli tehty, Kuniklö suuntasi takaisin kotiin ansaitulle levolle.

Seuraavana aamuna Kuniklö heräsi super aikaisin, hän oli niin innoissaan kuunnellessaan ikkunalaudalta reaktiota hänen kovaan työhönsä. heti kun Gordot astui keittiöön, hän huomasi sienet ja huusi: "Se on Hehkuvia kevätkukan ituja, juuri mitä tarvitsinkin!". Mutta mistä ne tulivat?" Hän vietti aamun kuulustelemalla muita keittiössä auttaneita Kapunki-tonttuja.

"Nano, saitko sinä nämä?" Hän kysyi lyhyeltä tontulta, joka saapui ensimmäisenä.

Nano pudisti päätään ja käveli kurkistamaan sieniä: "En se ollut minä, ehkä se oli Kyoki?". Hän oli eilen täällä myöhemmin kuin minä."

"Mikä minä olin?" Kyoki kysyi, joka oli juuri saapumassa keittiövuoroonsa. hän oli hieman huolissaan siitä, että Gordot oli löytänyt jotain, mitä hän oli tehnyt väärin. Keittiömestari oli mukava, mutta todella nirso siitä, että asiat olivat juuri oikein.

"Hehkuvat kevätkukinnot, joku jätti ne sekoituskulhoni lähelle. Kuka muu tietäisi, mitä tarvitsisin?" Gordot selittää hämmentyneenä.

Kyoki raapii päätään. "Hyvä kysymys Gordot, en ole kuitenkaan käynyt metsässä. Ehkä joku tekee sinulle hyvää hyvyyttään kepposen."

Gordot raapii päätään, täysin ymmällään mysteeristä!

Pieni jänis päätti, että seuraavan kerran, kun Gordot tarvitsisi ainesosaa, kuten Gumdrop-marjoja makeaan hyytelöön tai Candy Floss Root -juurta koristeeksi, hän lähtisi etsimään sitä. Se olisi aina Gordotin salainen apuri.

Ja niin hän tekikin, seuraavana päivänä ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana päivänä. Gordot jäi onnelliseksi mutta melko hämmentyneeksi! Vaikka hänellä oli kiireitä kevätjuhlan valmisteluissa, keittiömestarin oli pakko saada selville, mistä oli kyse, ja hän päätti valvoa koko yön keittiössä saadakseen salaperäisen hyväntekijän kiinni.

Hereillä pysyminen oli Gordotille melkoinen haaste. Hän näki itsensä napostelemassa keksejä ja kakkuja yrittäessään täyttää aikaa odottaessaan pimeän tuloa. Lopulta Kuniklö livahti tavalliseen tapaan ikkunan raosta ja hyppäsi jakkaralle päästäkseen tiskille. Juuri kun hän oli jättämässä ainesosan tavanomaiselle paikalleen, Gordot hyppäsi ylös.

"Ahaa!" Gordot huusi säikäyttäen jo valmiiksi hermostuneen Kuniklön. "Sinä siis olet se ovela apuri!"

Kuniklö jähmettyi paikalleen kauhuissaan. O-ohhhhh! Mitä hänelle nyt tapahtuisi? Karkottaisiko Gordot hänet ikuisesti keittiöstä?

Tule myöhemmin lukemaan, mitä Kuniklölle tapahtui seuraavaksi!