Kuniklö, päättäväinen pieni lumikenkäjänis (osa 2 / 2)

Gordot tajusi, kuinka paljon hän oli säikäyttänyt Kuniklön, lumikenkäjäniksen. "Voi, olen pahoillani, että pelästytin sinut, pikku jänis. Ole kiltti, älä pelkää! Minun pitäisi kiittää sinua kaikista näistä aineksista, joita olet tuonut minulle. Olen niin iloinen, että olemme vihdoin tavanneet."

Joulupukin kylän pääkokki hymyili ystävällisesti, ja Kuniklö rentoutui hieman. "Tietysti", Gordot selitti, "en ole holhooja, joten en ymmärrä sinua, mutta ehkä voin arvata. Näyttää siltä, että olet ehkä vähän ujo?"

Kuniklö nyökkäsi. 'Vau, en voi uskoa tätä', hän ajatteli itsekseen, 'hän ei ole järkyttynyt siitä, että olen täällä!'.

Gordot virnisti: "Sinun täytyy todella pitää keittiöstä, näytät tuntevan ainekset hyvin."

Kuniklö nyökkäsi taas ylpeästi päätään.

"Koska juuri SINÄ löysit Hehkuvat kevätversot, Karkkikukan juuren ja Kumipisaran marjat sekä muita aineksia ja olet auttanut tekemään viimeisimmistä ruoka-annoksistani niin herkullisia kaikille Joulupukin kylän tontuille, minulla on hyvin erityinen tehtävä, jonka hoitamisessa kaipaisin apuasi", Gordot sanoi. "Haluaisitko työskennellä kanssani tässä projektissa?"""

Gordot haluaa minun auttavan häntä!" Ja heilauttamalla pörröistä häntäänsä ja nykäisemällä nenäänsä Kuniklö hyppäsi ilosta... ja melkein putosi tiskiltä! Hups!

Gordot naurahti: "Otan tuon myöntävänä vastauksena! Mutta ensin tarvitsen kunnon yöunet. Nähdään huomenna!"

Pääkokki lähti nukkumaan, uupuneena myöhäisestä yöstä! Myös Kuniklö lähti kotiinsa, viihtyisään pesäänsä metsässä. Mutta hän oli niin innoissaan, että tuskin sai unta!

Seuraavana päivänä Kuniklö istui tavallisella paikallaan vahtimassa ja mietti, mihin Gordot tarvitsi hänen apuaan. Päivä kului normaalisti, ja Kapunki-kokit olivat kiireisinä valmistelemassa seuraavan päivän kevätjuhlaa. Oli vaikea pysyä paikoillaan ja odottaa päivän loppua, jolloin muut tontut vihdoin lähtivät kotiin.

Kun he olivat lähteneet, Gordot suuntasi ovelle katselemaan ympärilleen ja mietti, tulisiko Kuniklö koskaan paikalle. Hän yllättyi eniten nähdessään jäniksen puristuvan sisään ikkunasta. "Noin sinä siis olet päässyt sisään!"

Kuniklö nykäisi korviaan, innokkaana kuulemaan, miten hän auttaisi sankariaan.

Tonttu kyykistyi kertomaan suunnitelmastaan: "Huomenna on kevätjuhla, mutta teen kaikille ylimääräisen yllätyksen. Erikoisen suklaamunareseptin, jota olen työstänyt. Mutta en tiedä, pystynkö tekemään tarpeeksi yksin. Voitko auttaa minua?"

Kuniklö hyppäsi ilmaan ja teki voltin. 'Totta kai!' hän ajatteli innoissaan. Gordot nyökkäsi ja otti iloisen jäniksen vastauksen "Kyllä!".

Gordot mittasi ainekset, kun Kuniklö ryntäsi edestakaisin ruokakomerosta ja toi kaiken, mitä kokki tarvitsi. Se oli kovaa työtä, mutta pieni jänis löysi nopeasti juuri sen, mitä tarvittiin.

Kuorma toisensa jälkeen suklaamunia suuntasi sisään ja ulos monista uuneista, kun he työskentelivät yhdessä yöhön asti. He onnistuivat saamaan kaiken kypsäksi ja jäähtymään, ja aikaa oli enää muutama tunti ennen auringon nousua.

Yllätysmunien valmistamisen jälkeen heidän piti vain pakata ne ja toimittaa herkut perille. Kuniklö haukotteli hampaat irti ja katseli ympärilleen. "Voi ei!" hän tajusi, että Gordot on nukahtanut!" Hän katseli ympärilleen.

Pieni jänis hyppäsi yli ja löi tonttua varovasti päähän muutaman kerran... ei mitään. Se napautti takatassullaan kovaa lattiaan... ei mitään! 'Voi sentään, entä jos en saa sitä herätettyä? Ehkä hän tarvitsee vain lyhyen levon, pakkaan sillä välin munat!'

Kuniklö teki juuri niin, hyppeli tiskin ympärillä Gordotin asettamien kirkkaasti maalattujen pussien kanssa ja pudotti jokaiseen pussiin herkullisen kananmunan. Hän yritti pakata ne mahdollisimman äänekkäästi, toivoen, että se herättäisi nukkuvan tontun. Mutta vaikka kuinka yritti, pikku jänis ei saanut Gordotia heräämään, se oli vain liian väsynyt!

"Mitä minä teen? Jos munia ei toimiteta, kaikki tämä työ on ollut turhaa. En voi pettää Gordotia. Kuniklö mietti niin kovasti kuin pystyi hyppiessään huoneessa edestakaisin, kun hän sai yhtäkkiä idean!

Aikaisemmin samana päivänä hän oli nähnyt Craftician-tontun kävelevän keittiön ikkunan ohi pyörittäen perässään lapsen minirekeä. Jos hän löytäisi sen, ajatteli Kuniklö, hän voisi kuljettaa kaikki munat ympäri kylää ja toimittaa ne perille!

Kuniklö suuntasi kohti Lelupajaa, päättäen löytää tien sisään. Kun hän pääsi perille, hän huomasi innoissaan, että ovi oli hieman raollaan. Joku käsityöläisistä oli varmaan tehnyt töitä melko myöhään ja unohtanut sulkea oven mennessään ulos!

Hän hiipi sisälle varuillaan, jos siellä olisi ketään, ja kulki työpöytien ja valmisteilla olevien lelupinoiden ohi. 'Mikä onni!' hän ajatteli itsekseen, kun hän huomasi etsimänsä reen istuvan yhden takatyöpisteen vieressä. Se näytti olevan juuri sopivan kokoinen hänelle, ja siinä oli jopa hihnat edessä!

Kuniklö jähmettyi yhtäkkiä, kun hän kuuli jonkun liikkuvan huoneen toiselta puolelta, ja syöksyi reen taakse, kyyristellen ja piiloutuen.

'Älkää tulko tänne, älkää tulko tänne', hän toivoi itsekseen. Muutaman jännittyneen hetken jälkeen käsityöläinen poistui sulkien oven takanaan. 'Voi ei, miten minä nyt ikinä pääsen pois täältä!'

Kuniklö hyppäsi ja ponnisti ovea vasten. Ei onnistu, se oli liian painava, jotta hän olisi voinut liikkua. Hänen korvansa roikkuivat alaspäin pettymyksestä. Hän piristyi nähdessään muutaman laatikon pinottuna oven lähelle: "En aio luovuttaa! Ehkä voin työntää yhden noista laatikoista ovelle ja päästä niiden avulla kahvaan käsiksi.'

Hän hyppäsi laatikoiden luo ja tönäisi niin lujaa kuin pystyi, ponnistaen laatikoita vasten. Hyvin hitaasti yksi irtosi ja alkoi liukua sentti sentiltä. Kuniklö tarvitsi muutaman tauon, ennen kuin hän lopulta liu'utti ne ovenkahvan eteen.

Ponnisteluista huohottaen hän hyppäsi laatikoiden päälle ja kurottautui kahvaan. Hän onnistui juuri ja juuri ja tarrasi kiinni tarpeeksi kauan vetääkseen kahvan alas. Helpotuksesta ovi heilahtaa auki.

Kuniklö syöksyi alas ja ryntäsi takaisin sisään vetämään rekeä ulos ja takaisin keittiöihin.

Päättäväisyyttä pursuava Kuniklö lastasi kaikki suklaamunat rekeen ja astui hihnaan. Se oli aluksi hieman kömpelöä, sillä lelurekeä ei ollut suunniteltu lumikenkäjänikselle, mutta lopulta hän sai siitä otteen. Se piti takatassujaan juuri oikealla tavalla, jotta se saattoi liukua kuin hiihtäisi, ja pian se sai vauhtia.

Whooosh! Pikku jänis hiihteli ympäri Joulupukin kylää pienoiskoossaan ja pudotti munia jokaiselle tonttutalolle. Se on kovaa työtä, ja Kuniklön piti tehdä monta matkaa edestakaisin keittiöstä lataamaan. Juuri ennen auringonnousua hän toimitti viimeiset munat ja kiidätti reen takaisin lelupajalle. Hän oli uupunut!

Kun aurinko herätti kylän, kuului innostuneita huutoja, kun heräävät tontut löysivät varhaiset kevätjuhlaherkkunsa. "NAMMY!" He huusivat ja kiljuivat ilosta. Nämä suklaamunat ovat parhaita!" he huudahtivat. 'Vain Gordot olisi voinut tehdä ne!'

Kiitolliset tontut suuntasivat kaikki keittiöön kiittämään keittiömestaria, mutta yllätyksekseen he huomasivat, että hän kuorsasi tuolissa penkkinsä vieressä!

Mutta sitten tontut näkivät, ettei hän ollut yksin.

...Hänen sylissään nukkui pieni lumijänis.